Odotan.
Hänen näkemistään, hänen kasvoilleen leviävää hymyä kun tapaamme kentällä.
Odotan
meidän yhteisiä hetkiämme ihan missä tahansa kunhan vain saan olla hänen kanssaan.
Odotan
yhteistä tulevaisuutta, että se olisi mahdollista ja siihen toivoon hukuttaudun.
Odotan
että aika kuluu ja tietäisin, miten meille käy.
Minä en tee mitään muuta kuin odota. Siinä sivussa on se joku arjeksi kutsuttu aikaa eteenpäin vievä käsite, se joku oma elämä. Mutta ilman häntä jokainen päivä on vain askel lähemmäs häntä, toivon niin.
tiistai 7. kesäkuuta 2011
maanantai 6. kesäkuuta 2011
Hyvästien jättäminen on rankkaa
Todellisuus tipahti nyt niskaani. Se hakkaa päätäni. Itkettää, ihan koko ajan. Minä saatoin hänet kentälle, hän lähti pois. Hän ihastui Suomeen ja haluaa tulla pian takaisin tänne. Meillä oli ihanaa täällä, en olisi halunnut päästää häntä koskaan menemään. Minua itketti tänään jo aamusta asti kun hirvitti luopua hänestä. Hän oli kuin kotonaan täällä ja olisin voinut kuvitella hänen jäävän tänne ikuisesti. Sitten tuli lähtöpäivä. Nyt minä olen yksin ja kotini tuntuu hyvin tyhjältä. Ei huvita laittaa iltapalaa vain itselle. Minä kaipaan häntä jo nyt, tuntui haikealta irrottautua hänestä kentällä. Miltei mahdottomalta. Ja ajaa takaisin kotiin purskahtaen itkuun lähes jokaisissa valoissa. Matka tuntui hyvin pitkältä, toisaalta en toivonut sen loppuvan koskaan.
Minä olen niin rakastanut, että lähden jo alle viikon päästä katsomaan häntä Kohtaamispaikkaan. Sellaiseen kaupunkiin, jossa emme ole koskaan olleet yhdessä ja jonne meistä kumpikaan ei kuulu. Yhteinen loma, jälleen. En malta odottaa, varasin juuri meille ihanan hotellin. Sitten saan viettää hänen kanssaan kolme päivää. Silloin pientäkin aikaa arvostaa ihan eri tavalla kun tietää, että aikaa on vähän.
Olemme suunnitelleet jo minun vierailuani hänen maahansa syksyksi. Miettineet, mitä kaikkea sitten teemme ja mihin hän minut siellä vie. Jos kaikki menee hyvin ja minä viihdyn siellä, niin sitten varmaan muutan sinne ensi vuonna. Jos kaikki menee hyvin. Jos me kaipaamme toisiamme pitkänkin erossa olon jälkeen niin kaikki on hyvin. Toisaalta ei saa kaivata liikaakaan, ettei romahda henkisesti ja halua mieluummin luovuttaa kuin sinnitellä kärsimyksessä odottaen lyhyitä upeita hetkiä yhdessä. Uskon avainsanan olevan tulevaisuus. Jos meillä voisi olla yhteinen tulevaisuus, me kestämme pitkän välimatkan. Minä ristin sormeni ja toivon, että hän päätyisi pian Suomeen, siksi aikaa kunnes minä pystyisin muuttamaan hänen maahansa.
En ole koskaan ollut niin surullinen kuin nyt siksi että hän lähti. Enkä toisaalta koskaan näin onnellinenkaan siitä, että minulla on Hänet ja että olemme saaneet jakaa niin monta ihanaa hetkeä yhdessä.

torstai 19. toukokuuta 2011
Kaukarakkaus voi olla myös helppoa
Etäisyydet on ihania, kun ne ovat tarpeeksi lyhyitä! Hän tulee ihan kohta Suomeen, olen niin innoissani. Muutto Kaupungista sujui hyvin, hän auttoi minua kaikessa. Hän on minulle hyvin tärkeä. Tämä on tavallaan rankkaa, mutta ehkä ei sittenkään. Hän tulee pitkäksi aikaa Suomeen ja meillä on sitten paljon aikaa. Hän rakastuu Suomeen niin paljon, että haluaa muuttaa tänne. Sitten me elämme täällä kunnes minä voin muuttaa hänen maahansa. Elämä on ihanaa. Niin helppoa.
Olemme yhteydessä joka päivä tästä pienestä välimatkasta huolimatta. Nyt olemme vielä samassa maanosassa, miten helpolta se tuntuukaan. Hän on avoimempi tunteistaan, hän kaipaa minua. Hän on hyvin innoissaan Suomeen tulostaan. Kumpa Suomessa olisi silloin hyvät ilmat. Kumpa tämä maa vakuuttaisi hänet. Minä kaipaan Kaupunkiimme. Haluan takaisin elämäämme Kaupungissa, Kotiimme Kaupungissa. Siellä kaikki on täydellistä, mutta minä olen poissa sieltä.

lauantai 14. toukokuuta 2011
Huono päivä
Ihan paskaa kuuluu.. Hän vain pompottaa minua. Pompottaa kuin jojoa pom pom pom. Minä toimin juuri niinkuin hän haluaa, silloin kun hän haluaa, siten kuin hän haluaa.
Minä olen saanut mittani täyteen. Olen niiiiin kyllästynyt. Ihan kohta lähden takaisin Suomeen eikä yhtään harmita.
Miksi hänen pitää pilata minun viimeiset päiväni täällä... Hän oon niin ärsyttävä, että minulla kiehuu päässä. Inhoan feidaajia, lupauksia, joita ei pidetä, tyhjiä sanoja. Niillä ei ole mitään virkaa.
Minä kieltäydyn näkemästä häntä huomenna, viimeisenä päivänäni täällä. Olkoon se osuva mielenosoitus hänen käytöksestään. Minusta se kertoo oikein paljon, siitä mitä ajattelen. Olen todella surullinen ja pettynyt.

keskiviikko 11. toukokuuta 2011
Ulkomaille muutto?
Olemme vähän puhuneet tulevaisuudesta. Minä olen erittäin halukas puhumaan siitä, hän ei tykkää suunnitella asioita liikaa etukäteen.
Kuitenkin, jos haluan hakea hänen lähelleen opiskelemaan, minun on tehtävä hakemukset ja kaikki tarvittavat kielitestit tämän vuoden puolella. Minun on keksittävä, miten rahoittaa 10 000- 25 000 euron vuosimaksu. Sitä ei ihan kesätöillä tienata. Tai keksiä joku toinen syy muuttoon. Minua houkuttaisi kuitenkin opiskelu siellä, jos vain onnistun pääsemään sisään johonkin hyvään yliopistoon.
Tällä hetkellä mitä voin tehdä, niin yritän houkutella häntä Suomeen, Pidemmäksi aikaa. Pian hän tulee ensimmäistä kertaa Suomeen ja toivon, että hän pitää maastani. Niin paljon, että haluaa tulla sinne uudestaan ja ehkä kuvitella asuvansa siellä jonkin aikaa.
Ehkä minä olen vain säälittävän epätoivoinen, kun en halua päästää häntä menemään. Hän on erityinen, korvaamattoman tärkeä minulle. Hän saa minut miettimään ehkä radikaalejakin ratkaisuja tulevaisuuteeni liittyen. Uskon, että elämä johdattaa minut sinne, minne minut on tarkoitettu. Oli jo tarpeeksi valtava sattuma, että ylipäätään tapasin hänet. Se tapaaminen saattoi muuttaa elämäni suunnan, mutta ehkä se on tavallaan jännittävää, että koskaan ei voi tietää mihin sitä oikein päätyy.

tiistai 10. toukokuuta 2011
Matka Etelässä
Turkoosin kirkas meri. Kevyt tuuli, joka viilensi mukavasti. Toinen toistaan kauniimpia kaupunkeja vieri vieressä, kävimme niistä muutamissa. Loma oli ihana! Söimme iltaisin ihanissa ravintoloissa meren herkkuja ja kävelimme käsi kädessä pitkin rantabulevardia. Matkustimme junalla, eksyimme kaksi kertaa, minä olin kerran tosi hermostunut ja nälkäinen, sitten kaikki oli taas hetken päästä hyvin. Ehkä pienet riitamme lopulta lähensivät meitä, vietimme kuitenkin lähes viikon koko ajan yhdessä. Ei joka hetki voi olla täydellinen, mutta ne vähemmän onnistuneet hetket saavat meidät arvostamaan onnistuneita hetkiä eikä pitämään niitä itsestäänselvyytenä.
En tiedä mitään ihanampaa hetkeä kuin herätä aamulla siihen, että hän kaappaa minut kainaloonsa ja rutistaa minua lujempaa, jos yritän karata kauemmaksi.
Lensimme takaisin Kaupunkiimme. Hän lähti vasta hetki sitten luotani. Minä asun täällä enää vain muutaman päivän, sitten muutan pois. On aika alkaa pakata tavaroita lähtöä varten. Hän lupasi auttaa minua. Oloni on aika haikea, koska niin moni asia muuttuu kohta. Tämä asunto on meidän koti. Olemme viettäneet täällä niin paljon aikaa yhdessä, että hänkin tuntui olevan surullinen tajutessaan miten lähellä poismuuttoni on. Tämä Kaupunki on meidän kaupunki ja sellaisena se tulee aina pysymään mielessäni.
Puhuimme myös tulevaisuudesta. Mahdollisuuksista. On lohdullista ajatella, että jonain päivänä kaikki se voisi olla mahdollista hänen kanssaan ja että meillä olisi edessämme uusia ihania matkoja, sitten joskus. Ehkä.

tiistai 3. toukokuuta 2011
Minä ja Hän
Varmasti tiedätte Jenni Vartiaisen Minä ja Hän- biisin? Voisin nimetä sen blogini nimikkokappaleeksi, sillä se kuvaa täydellisesti minua ja Häntä. Tajusin tämän tänään metrossa kuunnellessani tätä biisiä ja yhtäkkiä välähti. Tämä kappale on aivan täydellinen sanoituksineen kaikkineen.
Miten sitten tulkitsen laulun lyriikat? Jos minulla ei ole tilaisuutta tässä elämässä Hänen kanssaan, minä tiedän, että tulee kuitenkin uudessa elämässä tilaisuus. Jälleensyntyminen maailmaan, eihän meistä kukaan tiedä, mitä kuoleman jälkeen käy. Haluan mieluummin uskoa jälleensyntymiseen kuin että vain katoaisin.
Olkoon silloin lintu tai lapsi
Mä tunnistan hänet rakkaakseni vaikka silmäni ummistan
Se tahto on Herran
Tietäkää, että tulee se päivä jolloin nään hänet edessäin
Vaikka joutuisin etsimään vuosituhannet vielä
Nuo sanoitukset tuo lohtua.
Ehkä olen hieman yliromantikko. Mutta en voi mitenkään uskoa, että näin upea kohtaaminen voisi vain päättyä, haihtua kuin voikukan siemenet ilmaan. Kuin että se olisi koko elämässäni vain pieni henkäys, joka joskus tapahtui.
Minä en voi koskaan unohtaa Häntä. Hän on muuttanut elämäni suunnan.

Tuomionpäivä
Nyt hän sitten päätti sen. Hänellä on nyt lento kotiin. Se päivämäärä on niin lähellä, että minua itkettää. Oikeastaan tässähän on vielä aikaa: meillä on kaksi matkaa ja hän tulee myös Suomeen. Mutta sitten. Niin mitä sitten tapahtuu? Hän vain palaa kotiinsa. Eikä sitten enää ole meitä.
Miten minä voisin nauttia tästä hetkestä murehtimatta tulevaa? Murehtimatta sitä, että meillä ei ole yhteistä tulevaisuutta, että hän on sitten niin kaukana ja hänellä on siellä ihan kokonaan oma elämänsä, johon minä tuskin enää mahdun. Koska minä olen liian kaukana.
Tämä hetki. Se on ainoa, mitä minulla on.

maanantai 2. toukokuuta 2011
Onnellinen päivä
Hän on niin ihana. En tiedä ketään tai mitään niin söpöä ja suloista kuin hän. Halaaminen ja pussailu hänen kanssaan on maailman kivointa ajanvietettä, silloin koko muu maailma unohtuu ja aika pysähtyy. En ole koskaan aiemmin tavannut ketään niin hyvää tyyppiä kuin hän. Ihailen hänen luonnettaan niin paljon! Useiden vuosien epäonnistuneiden ja kurjien suhteiden päätteeksi tapasin Hänet, kun vähiten sitä odotin. Hän tietää heikkouteni ja hyväksyy ne. Pitää minusta juuri sellaisena kun olen, ja siksi ihailenkin häntä niin paljon. Hän ei koskaan ole tuominnut minua mistään. On ehkä jopa outoa, että olen pystynyt puhumaan hänelle rehellisesti kaikesta minua mieltä painaneista asioista ja sellaisista jutuista, joita en ole koskaan muille pystynyt kertomaan. Minulla on ollut aiemmin tapana vähän valehdella tai jättää kertomatta asioita menneistä, koska olen hävennyt niitä. Ensimmäistä kertaa koskaan suhteessa tunnen kelpaavani juuri omana itsenäni. Ja miten paljon hän minusta tykkääkään, se on upeaa! Tunnen itseni niin kokonaiseksi ja että olen juuri tässä hetkessä kiinni täysillä nauttien.
Minä tajusin myös, että minulla on aikaa. Aina on aikaa, riippuu vain miten sen käyttää. Minä olen vielä tosi nuori, joten minulla on hyvin paljon aikaa edessä. Minä alan ehkä vähän tutkimaan opiskelu- tai työmahdollisuuksia lähellä häntä, ihan vain uteliaisuuttani. Josko sittenkin voisi olla jotain tulevaisuutta! :)
Rakastan elämää. Olen tällä hetkellä maailman onnellisin tyttö. En vaihtaisi paikkaani kenenkään kanssa enkä muuttaisi mitään.

torstai 28. huhtikuuta 2011
Tieteellisiä ja vähemmän tieteellisiä faktoja
Hänen kellonsa on 10 tuntia eri ajassa kuin minun. On varmaan tosi hauskaa yrittää sopia skypetapaamista.
Hänen kaupunkiinsa lentää ainakin 20 tuntia. Lento maksaisi yli 1000 euroa. Minä en ole rikas eikä minulla ole liikaa aikaa.
Oleskelulupa. Työlupa. Kaikki se byrokratia.
Joskus kun olen yksin, toivon, että kumpa en olisikaan rakastunut häneen. Hänen seurassaan unohdan kaikki murheet.

Osittain surullista
Yhtäkkiä kaikki ovat alkaneet kyselemään, että mitä meidän suhteellemme käy. Kun tapaamme uusia ihmisiä, kysyvät he heti tätä samaa kun esittäydymme parina. Tuntuu välillä kauheen raskaalta selittää sama tarina uudelleen ja kuunnella uudelleen voi kun surullista. Mutta niin, kyllähän kaikkia kiinnostaa miten meille oikein käy. Onko se sitten niin surullista kuitenkaan, että ainakin olemme sopineet näkevämme ja matkustavamme toistemme luokse? Ja että pidämme yhteyttä säännöllisesti. Onhan se parempi kuin että hän katoaisi yhtäkkiä elämästäni kokonaan.
Kyllä minä olen yrittänyt. Jäisit Eurooppaan. Hakisit täältä töitä. Vaikka vain vuodeksi, katsottaisiin sitten.
Ei ole helppoa kun molemmilla on oma elämä ja ne elämät ovat maantieteellisesti hyvin kaukana toisistaan. Vaikka kuinka on ihanaa ja upeaa yhdessä, en voi unohtaa omia unelmiani ja haaveita. En voi muuttaa niitä liikaa toisen ihmisen takia.

tiistai 26. huhtikuuta 2011
...
Hei nyt löysin sen biisin! Lili Ster: Relax. Mä olin sekoittanut laulajan ihan toiseen... Mutta tämä on ihana kappale :)
I believe that we are in this together.
Onko muuten ironista, että vanhempani, ystäväni, kaikki pitävät hänestä? Olisi edes jotain negatiivista. Hän jaksaa minun pahimpia kiukkupäivinäkin.
Ihanaa
Näemme joka päivä. On niin ihanaa. Voisiko olla täydellisempää!!!!
Miksi minun pitää löytää täydellinen mies niin kaukaa :( miksi juuri silloin, kun kaikki loksahtaa kohdalleen ja olisi edellytykset kaikelle jatkoon, niin etäisyys on este. Silloin kun olen seurustellut lähellä olevien miesten kanssa, on heissä ollut jotain muuta vikaa. Miksi elämä ei voisi olla helpompaa? Välillä ärsyttää. Rasittaa. Vituttaa. Minä muutan vielä jonain päivänä sinne missä hän asuu, minä teen niin! Hän välittää minusta paljon, hän tulee huomaamaan, ettei voi elää ilman minua. Toivottavasti. Niin. Minun toiveajatteluani taas. Mutta hän pitää minusta oikeasti. Todella paljon. Näen hänet kohta, hän on matkalla luokseni. Emme halua nukkua erillämme. Minulla on hyvin hyvin vähän aikaa täällä. Kohta on meidän yhteinen loma.
Ystäväni kysyi minulta, miksi emme yrittäisi etäisyydestä huolimatta. Minä sanoin, että eihän siinä ole mitään järkeä. Ei yhtään mitään. Varsinkaan, kun hän ei ole sellainen romantikko kuin minä. Hän on realisti. Ehkä se on hyvä minun kannalta, ehkä minun siten sattuu vähemmän kun hän pitää minun jalkojani maassa paremmin.
Surullista!!!!

perjantai 22. huhtikuuta 2011
Maailman toisella puolen
Ei mulla oo tarkkaa suuntaa
mä menen minne sattuma johtaa
---
Isä olen täällä maailman toisella puolen, ja laulan pappadaduda pa duda dapa
Äiti älä pelkää kyllä pidän itsestä huolen, ja laulan pappadaduda pa duda dapa
---
Vaikkei tavattais koskaan
kaikki kulkee mun matkassa
.... Rakastan tätä Haloo Helsingin laulua. Mun äiti sanoi, että ei sitä haittais, vaikka muuttaisin maailman toisella puolen. Iskää kuulemma haittais, mutta äiti sanoi, että älä välitä siitä. Jos teidät on tarkoitettu toisillenne, niin sitten on, äiti sanoi.
Kannustavaa eikö?
Happy times
Nyt kaikki on niiiin hyvin! Rakastan elämää juuri tälläisenä. Olen rakastunut häneen ja nautimme kesästä täällä. Ehkä kaikki kääntyy vielä hyvin, ehkä meidät on tarkoitettu toisillemme joskus tässä elämässä.
Joskus uskon myös teoriaan rinnakkaismaailmoista, että ehkä jossain on olemassa maailma, jossa me kaksi olemme yhdessä samassa paikassa ja elämme siellä onnellisena. Että jossain tässä maailmankaikkeudessa, tai toisessa rinnakkaisessa maailmankaikkeudessa me olemme olemassa yhdessä. Tässä maailmassa meidät vain on sijoitettu eri puolella maailmaa, mutta olen hyvin onnellinen siitä, että me olemme tavanneet ja saaneet jakaa elämäämme tämän pienen hetken. Jos meidät on oikeasti tarkoitettu toisillemme, niin ehkä kaikki vain tapahtuu niinkuin kuuluu. Ehkä minä päädyn joskus elämään hänen luokseen tai hän minun luokseen.
Meillä on vielä aikaa. En voisi olla onnellisempi.

maanantai 18. huhtikuuta 2011
Alku
Meidän alku ei ollut helppo. Minä olin ihastunut toiseen mieheen Suomessa - tai luulin niin. Ihastuin kuitenkin Häneen heti tavattuamme. Kaikki tapahtui nopeasti. Hän halusi kovasti viedä minut treffeille, sille tielle minä jäin. Olimme erottamattomia siitä asti, nukuimme melkein joka yö vierekkäin. En silloin ajatellut, että meistä tulisi mitään. Ajattelin, että olenhan ihastunut toiseen mieheen. Hän tiesi siitä toisesta miehestä, ei ollut mustasukkainen tai kateellinen. Jossain vaiheessa se toinen mies unohtui kokonaan, keskityin vain Häneen. Alussa ajattelin, etten halua ihastua häneen. Siitä tulisi liian hankalaa.
Sitä ei voi päättää keneen rakastuu. Se vain tapahtuu, halusi tai ei. Uskon, että kaikki on tarkoitettu tapahtuvaksi. Toivottavasti kaikella olisi tarkoitus, ettei elämä olisi vain irrallisia jaksottaisia tapahtumia.
Minä saan ehkä töitä hetkeksi aikaa vähän lähempää sinua. Samalta puolelta maailmaa. Kysymys kuuluu, haluanko minä ottaa sen työn vastaan. Haluanko lähteä toiselle puolelle maailmaa? Olen jo nyt tarpeeksi kaukana läheisistäni ja odotan innolla heidän näkemistään. Haluanko lähteä taas pois? Ilman, että olen edes hänen kanssaan samassa maassa. Mutta hänen kaupungistaan lento sinne, missä minä olisin töissä, olisi vain ehkä 8 tuntia. 20 tunnin sijaan. Olen ehkä hullu kun edes mietin tätä. Ehkä otan sen työn seikkailuna, katson minne elämä minua vie kun heittäydyn sen mukaan.
Minä olen niin rakastunut häneen.

sunnuntai 17. huhtikuuta 2011
Relax
Minä olin taas poissa muutamia päiviä. Ikävöimme toisiamme. Tuntui niin hyvältä nähdä palattuani. Hän piti minusta tiukasti kiinni melkein koko yön. Alussa hän ei tykännyt nukkua niin lähellä.
Minä varasin meille ihanan matkan etelään. Minulla ei olisi rahaa, mutta lähden silti. Tuntuu kuin tiimalasissa oleva hiekka valuisi yhä nopeammin, minun on otettava kaikki irti tästä lyhyestä ajasta.
Viime yönä hän puhui minulle paljon maastaan. Hän sanoi, että viihtyisin siellä. Että pitäisin heidän elämänasennetteen ehkä vähän kummallisena, mutta pitäisin silti hänen maastaan. Hän puhui paikoista, joissa minun pitäisi käydä hänen maassaan. Ehkä matkustaisimme yhdessä siellä. Kaupungeissa, joihin olen aina unelmoinut matkustavani.
-Tulethan katsomaan minua?
-Tottakai tulen.
-Milloin?
-Silloin kun sinulla on minulle aikaa.
Hän on alkanut kiinnostumaan yhä enemmän Suomesta. Kiitos. Hyvää yötä. Moi moi. Hän käyttää niitä koko ajan ja kyselee, mikä tämä olisi suomeksi. Hän ei tiennyt oikein mitään Suomesta ennen minua. Hänellä oli mielikuva vain kylmästä maasta Skandinaviassa. Maasta, joka on vähän kaukana kaikesta.
Hän lohduttaa minua kun olen surullinen. Et sinä ole surullinen kun lähden. Et sinä sitten enää ajattele minua joka päivä kun olen poissa. Ei se ole niin vaikeaa kun miltä se nyt tuntuu.
Tänään olen kuunnellut Relax, take it easyn sanoituksia. Joyce Jonathanin versio biisistä on paljon liikuttavampi. Löysin sen spotifyista, mutta en youtubesta. Tässä alkuperäinen.
For there is nothing that we can do.

keskiviikko 13. huhtikuuta 2011
I hate geography
Voi ei. Minä mokasin. Hän tuli yöksi ja minä olin maailman huonointa seuraa.
Minulla oli huono päivä eilen. Kiukuttelin hänelle kun olin nälkäinen.
Sanoin, että haluan olla hänen real girlfriend.
Hän sanoi, että miten se olisi mahdollista kun asumme eri puolella maailmaa. You would be my Skypegirlfriend.
Alkoi itkettää. Hän kysyi miksi.
Because of the geography, sanoin. Kuka idiootti keksi piirtää sinun maasi niin kauas kartalle!

tiistai 12. huhtikuuta 2011
Sittenkin
Hän pyysikin minua leffaan tänään. Minä pyörin hänen mielessään enemmän kuin koulujutut :) Meinasimme myöhästyä leffasta kun emme millään malttaneet lähteä ajoissa. Oli ihanaa katsella elokuvaa hänen kainalossaan. Minulla on ollut niin ikävä. Tuntuu, ettei meillä ole nytkään tarpeeksi aikaa, vaikka eihän sellaista saisi sanoa edes ääneen. Nyt meillä on eniten aikaa maailmassa verrattuna siihen, miten tilanne tulee muuttumaan.
Eräs tärkeä ihminen elämässäni sanoi minulle tänään keksineensä loistavan ajatuksen. Kun Hän palaa kotiin, menen katsomaan Häntä. Sitten myöhemmin. Halvimmillaan lento hänen luokseen maksaisi 1000e, innostuin tutkimaan netistä. Kyllä minä menen sinne, sehän oli loistava idea. Hän on puhunut muutamia kertoja, että minun on matkustettava katsomaan häntä.
Meillä on onneksi kaksi yhteistä matkaa nyt tiedossa. Olen niin onnellinen, vaikka elämä onkin niin mutkikasta. Tällä hetkellä mikään ei voisi olla paremmin.

Ikävä
Ikävöin häntä jo nyt, vaikka olemme samassa kaupungissa. Olen tässä upeassa ja ihanassa kaupungissa, mutta minua väsyttää ja laiskottaa, jumitan vain kotona ja katselen ulos ikkunasta. En saa yhtään mitään aikaiseksi. Hän ei ehdi tavata minua tänään, hänellä on niin paljon koulujuttuja. Minulla on tylsää ilman häntä.
Minä surffailen netissä etsien tarinoita onnellisesti päätyneistä kaukorakkauksista ja ihmisistä, jotka ovat onnellisia kaukosuhteessa. Etsin jotain, mihin voisin uskoa ja josta saisin toivoa.
En haluaisi olla pessimisti. Oppisiko ikävän kanssa elämään?

Ajatusleikki
Hän sanoo: Nähdään vielä Euroopassa ennenkuin palaan kotiin. Ei meidän tarvitse jättää hyvästejä vielä Suomessa.
Minä sanon, että haluan Roomaan. Tai oikeastaan ihan mihin vaan, missä vain saan nähdä sinut.
On hieman tyhmää miettiä ja murehtia näin paljon etukäteen, onhan meillä vielä aikaa.
Joskus leikin ajatusleikkiä. Olisinko joskus valmis jättämään kotimaani hänen vuokseen? Kodin, perheen, ystävät, harrastukset, työt, opiskelun, autoni, minulle maailman rakkaimman kaupungin, kaiken. En minä voisi.
Hän ei viihtyisi Suomessa. Suomi on pimeä ja kylmä maa. Minä voisin matkustaa aina talveksi hänen luokseen lämpimään.

maanantai 11. huhtikuuta 2011
Entä jos
Entä jos...
...voisimme jäädä samaan maahan pidemmäksi aikaa? Olisi niin helppoa. Ihanaa.
...asuisimme edes samassa maanosassa? Edes vuoden? Voisin lentää luoksesi viikonlopuksi.
...etäisyydet eivät olisi niin pitkiä? Kuka keksisi teleportin?
...meillä olisi aikaa enemmän?
...kaikki vain päättyy, yhtäkkiä? Minä en koskaan unohda sinua.

Tulevaisuus
Meidän tulevaisuus, se mitä voimme yrittää ennustaa, on lyhyt aika. Koska aikaa on vähän, teemme sitäkin enemmän suunnitelmia yhdessä. Haluan nähdä häntä mahdollisimman paljon ennen kuin lähdemme, haluan tehdä asioita yhdessä.
Minä olen ollut aina se, joka ehdottaa ja muistuttaa asiasta noin 10 kertaa, ennenkuin hän myöntyy. Hän ei saisi itse niin paljon aikaan, hän ei ole suunnittelijaihmisiä. Ja kun matka toteutuu, hän on niin iloinen, kun järjestin kaiken meille. Hänen tarvitsee vain tulla mukaan, minä rakastan suunnittelua. Yllätyin, kun hän sanoi viime viikolla haluavansa lähteä kanssani lomalle. Ilman, että minun olisi tarvinnut suostutella. Me varaamme matkan, ehkä huomenna. Olimme upealla matkalla hiljattain, minulla on paljon ihania kuvia hänestä, joita voin katsella sitten kun hän on kaukana. Hän aikoo myös pidentää lentoaan, että voi olla maassani hieman pidempään. Meillä on monta lomaa vielä tiedossa, vaikka aikaa on vähän. Tunnen itseni etuoikeutetuksi kun pystymme lomaileen niin paljon yhdessä.
Hän on alkanut rakastua minuun enemmän. Me olemme alkaneet kiintyä toisiimme hyvin paljon. Se ei voi olla väärin.

Me
Tervetuloa blogiini!
Kohtalo heitti minut samalla maailman onnellisempaan että maailman surullisempaan tilanteeseen. Olen kiitollinen jokaisesta kokemasta hetkestäni, mutta entä kun ne loppuvat? Mitä sitten käy?
Olen onnellinen. Olen rakastunut. Me tapaamme melkein joka päivä. Pussaillaan, rakastellaan, nukutaan kiinni toisissamme. Kutsumme toisiamme hauskoilla nimillä. Kokkaamme yhdessä, käymme kaupassa, opiskelemme yhdessä. Hän hoitaa minua kun olen kipeä. Kun olen pahalla tuulella, hän rauhoittaa minut. Ja kun minua itkettää ja kiukuttaa ilman syytä, hän jaksaa silti piristää minua eikä koskaan menetä malttiaan. Hän on täydellinen minulle; hän saa minut tuntemaan itseni kokonaiseksi, hyväksytyksi, välitetyksi. Juuri sellaisena kuin olen. Minä en ole nauranut elämässäni koskaan näin paljon. Surullisenakin päivänä hän saa minut hymyilemään hetkessä. Minä rakastan elämää enemmän kuin koskaan. Päiväni kohokohta on hänen näkemisensä, nautin joka hetkestä hänen kanssaan. Me olisimme täydellinen pari. Olemme täydellinen pari?
Olin matkalla. Tulin takaisin. Tänään hän kuiskasi korvaani, että ikävöi minua. Hän rutisti minut lujasti itseään vasten kuin ei haluaisi koskaan päästää irti.
Me olemme kuin kuka tahansa seurusteleva rakastunut nuoripari. Me näemme toisiamme niin paljon kuin pystymme, me teemme melkein kaiken yhdessä. Mutta me voimme suunnitella tulevaisuuttamme vain lyhyeksi ajaksi, ja se aika lyhenee hetki hetkeltä. Minä en tiedä, mitä tapahtuu sen jälkeen. En halua vielä miettiä sitä. Hyvästejä. Mietin väistämättä.
Elämämme kohtasivat vajaa puoli vuotta sitten. Kohtalo ohjasi meidät samaan maahan pieneksi ajanjaksoksi elämäämme. Pian kohtalo myös irrottaa meidät kauas toisistaan, hyvin hyvin kauas. Minä en usko kaukorakkauteen, vaikka haluaisin. Minun pitäisi oppia uskomaan rakkauteen ja uhmata kohtaloa. Minä niin haluaisin olla vahva ja rohkea.
Kuullessani tämän laulun ensimmäisen kerran (hän haki sen minulle spotifyista) ajattelin heti, että se kertoo meistä. Minun ajatuksistani.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)