Turkoosin kirkas meri. Kevyt tuuli, joka viilensi mukavasti. Toinen toistaan kauniimpia kaupunkeja vieri vieressä, kävimme niistä muutamissa. Loma oli ihana! Söimme iltaisin ihanissa ravintoloissa meren herkkuja ja kävelimme käsi kädessä pitkin rantabulevardia. Matkustimme junalla, eksyimme kaksi kertaa, minä olin kerran tosi hermostunut ja nälkäinen, sitten kaikki oli taas hetken päästä hyvin. Ehkä pienet riitamme lopulta lähensivät meitä, vietimme kuitenkin lähes viikon koko ajan yhdessä. Ei joka hetki voi olla täydellinen, mutta ne vähemmän onnistuneet hetket saavat meidät arvostamaan onnistuneita hetkiä eikä pitämään niitä itsestäänselvyytenä.
En tiedä mitään ihanampaa hetkeä kuin herätä aamulla siihen, että hän kaappaa minut kainaloonsa ja rutistaa minua lujempaa, jos yritän karata kauemmaksi.
Lensimme takaisin Kaupunkiimme. Hän lähti vasta hetki sitten luotani. Minä asun täällä enää vain muutaman päivän, sitten muutan pois. On aika alkaa pakata tavaroita lähtöä varten. Hän lupasi auttaa minua. Oloni on aika haikea, koska niin moni asia muuttuu kohta. Tämä asunto on meidän koti. Olemme viettäneet täällä niin paljon aikaa yhdessä, että hänkin tuntui olevan surullinen tajutessaan miten lähellä poismuuttoni on. Tämä Kaupunki on meidän kaupunki ja sellaisena se tulee aina pysymään mielessäni.
Puhuimme myös tulevaisuudesta. Mahdollisuuksista. On lohdullista ajatella, että jonain päivänä kaikki se voisi olla mahdollista hänen kanssaan ja että meillä olisi edessämme uusia ihania matkoja, sitten joskus. Ehkä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti