Odotan.
Hänen näkemistään, hänen kasvoilleen leviävää hymyä kun tapaamme kentällä.
Odotan
meidän yhteisiä hetkiämme ihan missä tahansa kunhan vain saan olla hänen kanssaan.
Odotan
yhteistä tulevaisuutta, että se olisi mahdollista ja siihen toivoon hukuttaudun.
Odotan
että aika kuluu ja tietäisin, miten meille käy.
Minä en tee mitään muuta kuin odota. Siinä sivussa on se joku arjeksi kutsuttu aikaa eteenpäin vievä käsite, se joku oma elämä. Mutta ilman häntä jokainen päivä on vain askel lähemmäs häntä, toivon niin.
tiistai 7. kesäkuuta 2011
maanantai 6. kesäkuuta 2011
Hyvästien jättäminen on rankkaa
Todellisuus tipahti nyt niskaani. Se hakkaa päätäni. Itkettää, ihan koko ajan. Minä saatoin hänet kentälle, hän lähti pois. Hän ihastui Suomeen ja haluaa tulla pian takaisin tänne. Meillä oli ihanaa täällä, en olisi halunnut päästää häntä koskaan menemään. Minua itketti tänään jo aamusta asti kun hirvitti luopua hänestä. Hän oli kuin kotonaan täällä ja olisin voinut kuvitella hänen jäävän tänne ikuisesti. Sitten tuli lähtöpäivä. Nyt minä olen yksin ja kotini tuntuu hyvin tyhjältä. Ei huvita laittaa iltapalaa vain itselle. Minä kaipaan häntä jo nyt, tuntui haikealta irrottautua hänestä kentällä. Miltei mahdottomalta. Ja ajaa takaisin kotiin purskahtaen itkuun lähes jokaisissa valoissa. Matka tuntui hyvin pitkältä, toisaalta en toivonut sen loppuvan koskaan.
Minä olen niin rakastanut, että lähden jo alle viikon päästä katsomaan häntä Kohtaamispaikkaan. Sellaiseen kaupunkiin, jossa emme ole koskaan olleet yhdessä ja jonne meistä kumpikaan ei kuulu. Yhteinen loma, jälleen. En malta odottaa, varasin juuri meille ihanan hotellin. Sitten saan viettää hänen kanssaan kolme päivää. Silloin pientäkin aikaa arvostaa ihan eri tavalla kun tietää, että aikaa on vähän.
Olemme suunnitelleet jo minun vierailuani hänen maahansa syksyksi. Miettineet, mitä kaikkea sitten teemme ja mihin hän minut siellä vie. Jos kaikki menee hyvin ja minä viihdyn siellä, niin sitten varmaan muutan sinne ensi vuonna. Jos kaikki menee hyvin. Jos me kaipaamme toisiamme pitkänkin erossa olon jälkeen niin kaikki on hyvin. Toisaalta ei saa kaivata liikaakaan, ettei romahda henkisesti ja halua mieluummin luovuttaa kuin sinnitellä kärsimyksessä odottaen lyhyitä upeita hetkiä yhdessä. Uskon avainsanan olevan tulevaisuus. Jos meillä voisi olla yhteinen tulevaisuus, me kestämme pitkän välimatkan. Minä ristin sormeni ja toivon, että hän päätyisi pian Suomeen, siksi aikaa kunnes minä pystyisin muuttamaan hänen maahansa.
En ole koskaan ollut niin surullinen kuin nyt siksi että hän lähti. Enkä toisaalta koskaan näin onnellinenkaan siitä, että minulla on Hänet ja että olemme saaneet jakaa niin monta ihanaa hetkeä yhdessä.
Minä olen niin rakastanut, että lähden jo alle viikon päästä katsomaan häntä Kohtaamispaikkaan. Sellaiseen kaupunkiin, jossa emme ole koskaan olleet yhdessä ja jonne meistä kumpikaan ei kuulu. Yhteinen loma, jälleen. En malta odottaa, varasin juuri meille ihanan hotellin. Sitten saan viettää hänen kanssaan kolme päivää. Silloin pientäkin aikaa arvostaa ihan eri tavalla kun tietää, että aikaa on vähän.
Olemme suunnitelleet jo minun vierailuani hänen maahansa syksyksi. Miettineet, mitä kaikkea sitten teemme ja mihin hän minut siellä vie. Jos kaikki menee hyvin ja minä viihdyn siellä, niin sitten varmaan muutan sinne ensi vuonna. Jos kaikki menee hyvin. Jos me kaipaamme toisiamme pitkänkin erossa olon jälkeen niin kaikki on hyvin. Toisaalta ei saa kaivata liikaakaan, ettei romahda henkisesti ja halua mieluummin luovuttaa kuin sinnitellä kärsimyksessä odottaen lyhyitä upeita hetkiä yhdessä. Uskon avainsanan olevan tulevaisuus. Jos meillä voisi olla yhteinen tulevaisuus, me kestämme pitkän välimatkan. Minä ristin sormeni ja toivon, että hän päätyisi pian Suomeen, siksi aikaa kunnes minä pystyisin muuttamaan hänen maahansa.
En ole koskaan ollut niin surullinen kuin nyt siksi että hän lähti. Enkä toisaalta koskaan näin onnellinenkaan siitä, että minulla on Hänet ja että olemme saaneet jakaa niin monta ihanaa hetkeä yhdessä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)