Hän pyysikin minua leffaan tänään. Minä pyörin hänen mielessään enemmän kuin koulujutut :) Meinasimme myöhästyä leffasta kun emme millään malttaneet lähteä ajoissa. Oli ihanaa katsella elokuvaa hänen kainalossaan. Minulla on ollut niin ikävä. Tuntuu, ettei meillä ole nytkään tarpeeksi aikaa, vaikka eihän sellaista saisi sanoa edes ääneen. Nyt meillä on eniten aikaa maailmassa verrattuna siihen, miten tilanne tulee muuttumaan.
Eräs tärkeä ihminen elämässäni sanoi minulle tänään keksineensä loistavan ajatuksen. Kun Hän palaa kotiin, menen katsomaan Häntä. Sitten myöhemmin. Halvimmillaan lento hänen luokseen maksaisi 1000e, innostuin tutkimaan netistä. Kyllä minä menen sinne, sehän oli loistava idea. Hän on puhunut muutamia kertoja, että minun on matkustettava katsomaan häntä.
Meillä on onneksi kaksi yhteistä matkaa nyt tiedossa. Olen niin onnellinen, vaikka elämä onkin niin mutkikasta. Tällä hetkellä mikään ei voisi olla paremmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti